Parmentier - 1 Artikkelit
Parmentier - 2 Homepage/Accueil/Kotisivu
   
Louis Parmentier (1782-1847),
tuottelias belgialainen amatöörijalostaja
 
Pirjo Rautio, teksti perustuu François Joyaux’n laajaan artikkeliin,
Rosa Gallica nro 38. Mars-avril 2006
 
   
Louis Parmentier oli aikansa tuotteliain jalostaja, sillä hänen tiedetään jalostaneen 855 ruusulajiketta. Louis Parmentier eli koko elämänsä Enghienissä Brysselin lähellä.
Hänen aikanaan tapahtui paljon mullistuksia, sillä alue liitettiin Ranskaan ja Belgia itsenäistyi v. 1830.
Parmentier’n perheessä oli 11 lasta, joista monet ovat tuttuja ruusunnimistä. Useat heistä olivat kiinnostuneita puutarhasta. Yksi veljistä, André Parmentier toimi puutarha-arkkitehtina Yhdysvalloissa. Vanhin veli Joseph Parmentier oli puutarhuri, d’Arenbergin herttuan intendentti. Hänen luettelossaan v. 1808 oli jo 40 lajia ja lajiketta ja v. 1812 lisäksi 40 luonnonruusua. Taloussaarron aikana (v:sta 1806 lähtien) keisarinna Joséphine hankki Joseph Parmentier’lle erikoisluvan tuoda ruusuja Englannista d’Ahrenbergeille.
Keisarinna lähetytti myös joskus ruusuja serkulleen ja kummitytölleen, joka oli ruhtinas Prosper d’Arenbergin puoliso. Luultavasti Parmentier’t ottivat ruusut vastaan ja kasvattivat niitä.
 
   
Parmentier’n ruusut
Louis Parmentier oli kuuluisa suuren ruusukokoelmansa takia, jonka hän oli ehkä kerännyt keisarinna Joséphinen esimerkin ja Redoutén Les Roses-kuvien (1817-1824) innoittamana. Hän oli myös tuotteliain ruusunjalostaja, sillä tavallisesti tuotteliaimpana pidetty Vibert jalosti ”vain” 600 lajiketta. Varmaankin tähän suureen määrään sisältyi myös vaatimattomia siementaimia.
 
   
Parmentier’n kokoelma ja hänen jalostamansa ruusut tunnetaan, koska hänen kuoltuaan v. 1847 hänen leskensä järjestämästä huutokaupasta tehtiin tarkka luettelo. Louis Parmentier’n kokoelmaan kuului 3031 lajiketta, joista 855 oli peräisin hänen 20 vuoden aikana tekemistään kylvöistä. Lajikkeita oli kaikista ruusuryhmistä, mutta eniten oli gallikoita kuten kaikissa ajan kokoelmissa.  
   
Huutokauppalistan lisäksi hänen jalostamiaan ruusuja mainitaan myös muissa luetteloissa. Gentissä toiminut tunnettu taimistonpitäjä Louis Van Houtte (1810-1876) oli Louis Parmentier’n  ystävä, joka myi hänen ruusujaan. Hänen ruusuvalikoimaansa kuului yli tuhat lajiketta. V. 1851 luettelossaan ja johtamassaan lehdessä Flore des serres et jardins de l’Europe Van Houtte mainitsee Parmentier’n kokoelmasta peräisin olevia ja hänen jalostamiaan ruusuja kuten esim. ’Narcisse de Salvandryn’, jonka hän osti v. 1847 myynnistä.  
   
Joidenkin harrastajien kokoelmat muodostettiin Parmentier’n avulla ja niistä julkaistiin tietoja. Esim. Zürichin seuduilla asuneen sveitsiläisen Escher-Zollikoferin (kuoli 1854). puutarhuri Adolph Otto julkaisi 1858 teoksen ruusunviljelystä Der Rosenzüchter oder die Cultur der Rosen. Siinä Otto mainitsee n. 100 Parmentier’n jalostamaa ruusua.  
   
Varmasti Parmentier’n jalostamat ruusut
V. 1847 luettelossa on 855 hänen jalostamaansa ruusua, joista 190 ei ollut nimetty. Luettelossa on harvoin muuta tietoa kuin nimi. Joskus mainitaan väri tai ruusuryhmä.
Monet on nimetty d’Arenbergien perheen mukaan: ’Princesse Louise d’Arenberg’, ’Prince Pierre d’Arenberg’, ’Duchesse d’Arenberg’, ’Princesse Marie d’Arenberg’.
Jotkut ovat Parmentier’n oman perheen mukaan: ’Julie Parmentier’, ’Sophie Parmentier’, ’Rose Louis Parmentier’. Monet nimet liittyvät d’Enghienin kaupunkiin: ‘Pourpre d’Enghien’, ‘L’Orphéline d’Enghien’, ’Pucelle d’Enghien’.
 
   
Parmentier - 2